Sijaisvanhempi tarjoaa lapselle turvallisen, hyväksyvän ja ennakoitavan kasvuympäristön. Hän huolehtii lapsen perustarpeista, terveydestä, koulunkäynnistä ja arjen sujumisesta sekä asettaa lapselle turvallisia rajoja. Suojelu tarkoittaa myös sitä, että aikuinen tunnistaa lapsen mahdolliset erityiset tarpeet, haavoittuvuuden ja aiempien kokemusten vaikutukset ja pystyy vastaamaan niihin rauhallisesti ja johdonmukaisesti.

Sijaisvanhempi näkee lapsen omana ainutlaatuisena yksilönään ja hyväksyy hänet sellaisena kuin hän on. Hän tukee lapsen kasvua, oppimista, vahvuuksia, kiinnostuksen kohteita ja itsenäistymistä lapsen omista lähtökohdista käsin. Lapsen tausta, ikä, kehitystaso, temperamentti, kulttuuri ja aiemmat kokemukset huomioidaan arjessa. Tärkeää on myös osata iloita lapsen onnistumisista ja kannatella häntä silloin, kun asiat eivät suju.

Sijaisvanhempi ymmärtää, että lapselle hänen omat vanhempansa, sisaruksensa ja muut läheiset ihmiset ovat merkityksellisiä, vaikka lapsi asuisi sijaisperheessä. Hän tukee lapsen yhteydenpitoa ja suhtautuu lapsen läheisiin kunnioittavasti. Sijaisvanhemmalta tarvitaan kykyä käsitellä myös omia tunteitaan ja mahdollisia ristiriitoja niin, etteivät ne siirry lapsen kannettaviksi.

Lapsi tarvitsee kokemuksen siitä, että aikuinen on hänen rinnallaan ja pysyy hänen elämässään. Sijaisvanhempi sitoutuu lapseen myös silloin, kun arki on haastavaa tai lapsen käyttäytyminen herättää vaikeita tunteita. Hän pitää kiinni sovituista asioista, rakentaa turvallisia rutiineja ja auttaa lasta ymmärtämään, mitä seuraavaksi tapahtuu. Samalla hän hyväksyy sen, että sijaisvanhemmuudessa lapsen elämässä voi olla muutoksia ja epävarmuutta, joita ei voi itse hallita.

Sijaisvanhemmuus on yhteistyötä. Sijaisvanhemman tulee pystyä toimimaan yhdessä lapsen vanhempien, sosiaalityöntekijän, koulun, terveydenhuollon ja muiden lapsen elämässä mukana olevien tahojen kanssa. Tämä edellyttää avointa kommunikaatiota ja kykyä kuunnella erilaisia näkemyksiä sekä ottaa vastaan apua ja tukea.